New Generationin tukeminen

Auta meitä muuttaamaan huomispäivän Suomea muuttamalla kouluja tänään. Nuorisojärjestössämme on nuorista, jotka haluavat nähdä Jeesuksen koko Suomen yhteiskunnan keskuksena, lähtien kouluista. Se on ainoa paikka, jossa koko huomispäivän yhteiskunta on samassa paikassa tänään. Suomessa on tällä hetkellä ryhmiä kymmenissä kouluissa, jotka rukoilevat ja toimivat koulunsa parhaaksi.

Mistä tässä kaikessa on kyse?

We are tomorrow on osa muuta kouluja viitosella -kampanja-aloitetta. Kampanjan tavoitteena on nähdä aktiivisia yhteiskristillisiä ryhmiä sadassa Suomen koulussa tulevan vuoden aikana.

Kampanjan takana on organisaatio nimeltään New Generation, liike jonka unelmana on nähdä nuorten kristittyjen innostuvan Jeesuksen läsnäolosta meidän yhteiskunnassamme. Kaikki alkaa koulussa – ainut paikka jossa koko tulevaisuuden yhteiskunta on edustettuna. Jo kymmenet ryhmät rukoilevat ja toimivat koulunsa parhaaksi ympäri Suomen. New Generation on nähnyt nuorten elämien muuttumisen vuosien mittaan…

Muuta kouluja viitosella

New Generationissa haluamme ajatella että yhdessä voimme vaikuttaa tulevaisuuden yhteiskuntaan vaikuttamalla kouluihin tänään. Tänä vuonna tavoittelemme kristillistä ryhmiä 100 Suomen kouluun.

Jokaisen ryhmän tukeminen maksaa meille 5 euroa. Haluamme kutsua teidät mukaan tukemaan näitä ryhmiä jotta he voisivat tehokkaasti ja relevantisti jakaa sanomaa Jeesuksen rakkaudesta ystävilleen ja luokkatovereilleen ympäri maamme. Tukemalla tätä olet mukana päättämässä miltä huomisen Suomi tulee näyttämään.

T-paita

Kun lähetät meille yhteystietosi ja haluat tukea New Generation -työtämme Suomen kouluissa 5 eurolla tai enemmän kuukaudessa, me lähetämme teille ilmaiseksi I am tomorrow t-paidan.

Kun pidät I am Tomorrow t-paitaa ylläsi, kerrot sillä että uskot nuoreen sukupolveen ja haluat olla tekemässä oman osuutesi kun luomme toivoa tulevaisuuden Suomeen.

Miten saan oman paidan?

Lue Tue NG osuudesta miten voit tulla tukijaksi ja lähetämme teille oman t-paidan. Voilá!